C'est la vie - ranskatar ja ruoka

Omistan Miereille Guiliano’n teoksen Ranskattaret eivät liho. Ranskassa käydessäni olen omiin arkihavaintoihin perustuen todennut saman; ranskattaret ovat melko hoikkia tai normaalipainoisia. Guiliano’n teos on viihdyttävä ja hyödyllinen. Viihdyttävä siksi, että se ei sisällä mitään tiukkoja laihdutusohjeita, vaan siinä ruokailuun, painonhallintaan ja hyvää oloon liittyvät asiat nivotaan kiinteäksi osaksi arkipäivää ja ruokailusta nautitaan. Mitään ihmedieettejä ei tarvita. On vain kuunneltava omaa kehoaan periaatteena ”vähän lisää kävelyä ja vähän lisää vettä.” Ei dieettiohjeita, vaan oikeat ja sinulle sopivat ruoka-ainekset. Teoksen hyödyllisyysnäkökulma tulee siitä, että se sisältää monia hyviä ja toteuttamiskelpoisia reseptejä esimerkiksi monia lämpimiä ja kylmiä keittoreseptejä mukaan lukien leivänteko-ohjeet. Suklaa ja suklaan syöminen sekä jälkiruoat ovat osa ruokavaliota.

Ja kyllä, suklaata voi syödä hyvillä mielin, sillä periaatteena on, että pienet nautinnot (menus plaisirs) ovat tärkeitä ja on opittavat nauttimaan niistä. Ja kun syö, on opittava arvostamaan sitä mitä syö. On hyvä pitää aistinsa valppaina, oltava jonkinlainen annostaju ja käsitys ruoan laadusta ja ennen kaikkea käsitys omasta hyvinvoinnistaan. Tämä pätee myös suklaaseen nimittäin annostaju ja nautinto. Itse syön päivittäin tummaa suklaata, mutta en levykaupalla. Muutama pala päivässä riittää.

Muutama ohje jonka olen kokenut omaksi Guilinao’n teoksessa:
- ajattele terveellistä ruokaa
- vältä niin sanottuja rasvattomia ja sokerittomia ruokia
- rakasta leipää eri muodoissa
- nauti suklaasta etenkin tummasta
- älä laihduta vaan yritä tasata syöminen, juominen ja liikunta
- älä käy kovin usein vaa’alla
- älä katsele paljon televisiota

Edellä olevat ohjeet tukevat ajatusta, että jokainen on vastuussa omasta tasapainostaan ja kun tasapaino horjuu, niin sille on tehtävä jotain. Tasapainon ”korjaussuunnitelman” tulee perustua omiin mieltymyksiin ja oman kehon tuntemiseen, ei siis ulkopuolisiin ohjeisiin.

Autenttinen ihminen ja työelämän muuri

Ihmisen tuleminen ihmiseksi on eksistentialismin ydintä. Ihmiseksi tuleminen liittyy puolestaan autenttisuuteen. Mutta mitä on olla autenttinen ja aito ihminen, tuntuu olevan ainakin minulle yhä vaikeampaa. Johtunee ehkä siitä, että työelämä tai lähinnä organisaatiot valitsevat nykyään myös omat arvonsa. Työntekijän oletetaan omaksuvan samoja arvoja ja noudattavan niitä ainakin osin. Usein se on välttämätöntä, jotta sovellut ja sopeudut. Vielä helpompaa on sopeutua, jos et ajattele. Toisinaan toivonkin omaavani tämän ajattelemattomuuden tilan, välinpitämättömyyden mielenlaadun.

Autenttisuus on minulle vapautta valita itsensä. Olen hahmottanut tätä itsensä valitsemista ja ihmisen tapaa olla aito Sartren epäpuhtaan refleksion (réflexion impure) näkökulmasta. Tämä on riittävän helppoa minun ajattelukyvylleni. Epäpuhdas refleksio sisältää tosikkomaisuuden, rooliin tukeutumisen ja vastuun pakoilun.

Tosikkomaisuus lienee tuttua, jos miettii tarkemmin. Jokainen meistä ottaa tai on ottanut joko tiedostamattaan tai tiedostaen todesta vääriä asioita, esimerkiksi arvoja, jotka eivät ole itse pohdittuja ja työstettyjä ja sitoutuu vielä toiminaan niiden mukaisesti. Se on inhimillistä, sillä selviät helpommin työelämässä. Menet vain virran mukana ja olet vakuttava ja kelpo työntekijä.

Toinen epäpuhtaan refleksion piirre on rooliin tukeutuminen. Arvelen, että monilla on kokemusta tästäkin. Missä tahansa työssä on helppo mennä tehtävänimikkeen taakse ja perustella siitä käsin ratkaisujaan: maailmassa olo voi olla esimerkiksi opettajan roolissa olemista. Tämä roolin väärällä tavalla ottaminen johtaa helposti oman minän unohtamiseen. Mutta kuinka helppoa sitä onkaan perustella työelämässä sinulle annetun roolin takaa asioita ja ratkaisuja. Ehkä sitä jaksaa aikansa, toiset koko työikänsä.

Kolmas epäpuhtaan refeleksion piirre on vastuun pakoilu, jota voisi pitää kaiken epämoraalisuuden lähteenä. Tämänkin piirteen tunnistan ainakin itsessäni aika ajoin. Kuinka helppoa on valita tie, missä joku sanoo miten toimitaan ja miten on toimittava. Meillä jokaisella on omassa työelämässämme ”messias”, jota me kuuntelemme ja jolle annamme oikeuden ratkaista asioita puolestamme.

Hajanaisia ajatuksia Patrice Mersault'sta

Olen lueskellut Camus’n teoksia ja viettänyt viimevuosina melko paljon aikaa Patrice Mersault’n seurassa. Henkilöhahmo Patrice Mersault sekä Sivullisessa että Onnellisessa kuolemassa on kiehtova persoona, joka on täynnä ristiriitaisuuksia Toisaalta oikein mikään ei kosketa häntä syvästi, ei rakastumiset, ei äidin kuolema, ei Zagreuksen ampuminen (tosin Zagreuksen pyynnöstä). Hän kehittää tyyneyden mielenlaadun, joka hänen mielestään on sovussa ympäröivän maailman välinpitämättömyyden kanssa.

Mersault on kummakin teoksen alussa kunniallinen yhteiskunnan kansalainen. Hän on toimistovirkailija, joka käy säännöllisesti töissä, pitää luonastauot ja viettää illat joko elokuvissa tai kapakassa. Hän käy rannalla, ottaa aurinkoa, ui ja seurustelee. Lukija on kuitenkin kokoajan varuillaan. Jokin ei täsmää ja se on Mersaultin tyyneys ja välinpitämättömyys ”cela m’est égal” ja toisaalta hänen herkkyytensä …” Huomatessaan itsensä niin huokoiseksi niin herkäksi maailman jokaiselle viestille Mersault tunsi itsessään syvän särön, joka avasi hänet elämälle”. Tämä elämälle avautuminen kiinnostaa minua Mersaultissa, sillä se kantaa häntä eteenpäin aina loppuun asti. Patrice Mersault haluaisi olla onnellinen, ” minun on pakko olla”, mutta kuitenkaan hän ei kykene sopeutumaan itseensä.

Patrice Mersault elää elämäänsä, joka ei kosketa häntä. Mersault on kokoajan juuri tämä sivullinen, ulkopuolella, sivusta katsoja. Elämä vain jotenkin soljuu ja tapahtuu ja onnellisuuden pakko ei määrittele hän valintojaan.Hän toteaakin, että maailmalle riittää, että sille näyttää kasvoja, jotka se ymmärtää. Näin se on edelleen, jos ajattelee tarkemmin. Työelämässäkin riittää oikeiden kasvojen näyttäminen ja säilyttäminen.

Minä ja Camus

En muista milloin löysin Albert Camus. Olen kuitenkin lukenut hänen kaikki suomennetut teoksensa ja omistan suurimman osan niistä. Lisäksi omistan teoksen L’ete, joka odottaa lukemistaan, kunhan kielitaitoni kohenee. Albert Camus oli nobelisti vuodelta 1957. Hän kuolee auto-onnettomuudessa 1960.

”Iltapäivä 4 kesäkuuta 1960. RN5-tietä lähellä Petit-Villeblevinin kaupunkia, 24 kilometrin päässä Sensista aivan Pariisin eteläpuolella Facel-Véga suistuu tieltä ja törmää puuhun romuttuen täysiin. Törmäyksessä kuolee matkustajan paikalla istuva Nobel-palkittu kirjailija Albert Camus.” (Mairowitz & Korkos)


Albert Camus luetaan eksistentiaaliksi. Hän oli de Beauvoirin ja Sartren ystävä jonkin aikaa, mutta heille tuli välirikko. Camus itse ei halunnut lukeutua eksistentiaaliksi, vaikka hänen kirjoituksissaan on ajatuksellista yhteneväisyyttä eksistentialisteihin tai ainakin minä löydän sitä. Olen kiintynyt Patrice Mersaultin hahmoon. Samanniminen henkilö on Camusin teoksessa sekä Sivullisessa että Onnellisessa kuolemassa.

Onnellinen kuolema on teoksia, jonka olen lukenut useaan otteeseen. Olen kiintynyt Patrice Mersaultin ja hänen ajatuksiinsa. Eniten minua viehättää kieli siis tässä tapauksessa suomennos. Teos on ollut yksi kimmoke sille, miksi olen alkanut opiskella ranskaa. Haluan lukea ”La mort heureuse” alkuperäiskielellä. Tämä iltapäiväkin on mennyt netissä, kun olen taas kerran yrittänyt löytää teosta. Haluan sen omakseni joka suomeksi tai ranskaksi. Pariisissa käydessäni olen usein kysellyt sitä kirjakaupoista, mutta tuloksetta.

Teos sisältää paitsi kuvauksia luonnosta kuten … ” Meri laskosti hitaasti itseään laivan kylkiä vasten” myös filosofisia mietelmiä, jotka eivät avaudu helposti ” Kun hyvinä päivinä uskoutuu elämälle, sen on pakko vastata. " Edellä olevat ovat esimerkkejä teoksen ajatuksista ja lauserankeista, miksi olen koukussa Onnelliseen kuolemaan.

Minä ja Simone de Beauvoir

Ihastuin aikoinani Simone de Beauvoirin itsellisyyteen ja riippumattomuuteen parisuhteessa sekä hänen vakaumukseensa omistaa oma elämänsä älylliselle työlle. Sartren pitkäaikaisena elämänkumppanina ja rakastettuna Simonen elämä ei ihan mennyt niin kuin hän kirjoitti. Lukemani mukaan myös hän tunsi mustasukkaisuutta ja suhde Sartreen oli toisinaan hyvinkin ristiriitainen. Mutta ainahan pitää olla unelmia ja ideaalia, mitä tavoitella.

Jossain vaiheessa tutustuin Simone de Beauvoiriin myös kirjailijana. Olen lukenut kaikki de Beauvoirin suomennetut teokset. Ranskankieltä en vielä osaa niin hyvin, jotta lukisin teokset alkuperäiskielellä. Se on haaveeni ja minulla on kirjahyllyssäni ranskaksi teos Murtunut nainen, La femme rompue. Jostain on aloitettava. Teos koostuu kahdesta novellista ja kertoo kahdesta naisesta. Molemmat naiset etsivät itseään ja yrittävät tarrautua nykyhetkeen ja elää parisuhteessa. Simone de Beauvoir kirjoittaa naisista viisaasti, pehmeästi ja rauhallisesti. Tarinat ikään kuin soljuvat eteenpäin. Teemat joita hän käsittelee, ovat alati ajankohtaisia; ikääntyminen, työssä jaksaminen, rinnakkaissuhteet, riippuvuus, yksinolo ja seuraavan sukupolven erilainen arvomaailma.

Simone de Beauvoir herättää kuitenkin myös ristiriitaisia ajatuksia. Hän oli älykäs ja loi itselleen 50- 60 luvulla aseman yhtenä hyvin vaikutusvaltaisena filosofina. Hän kirjoitti naisen asemasta. Hänen klassista ja paljon siteerattua lausettaan ”naiseksi ei synnytä, vaan naiseksi kasvetaan.” lainataan toistuvasti. Keskustelu naiseudesta ja naisen asemasta jatkuu.

Kuolemakaan ei erottanut näitä kahta: de Beauvoiria ja Sartrea. Pariisissa Montparnassen hautausmaalla on heidän yhteinen hautamuistomerkkinsä. Kävijät jättävät haudalle omia muistojaan. Kun viimeksi kävin siellä, oli haudalle jätetty kukkia, metrolippuja, pieniä kiven palasia, runoja jne. Mitä kullakin kävijällä sattuu olemaan mukanaan ja ajatuksissaan.



Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre sulassa sovussa

Minä ja Sartre

Tutustuin ranskalaiseen filosofiin Jean-Paul Sartreen jo lukiossa. Luin teokset Sanat ja Eksistentialismikin on humanismia ja Sartresta tuli pysyvästi yksi suosikkikirjailijoistani. Kerrotaan, että hän luki paljon ja siksi hänestä tuli filosofi. Itsekin olen lukenut koko ikäni ja paljon ja kaikkea ja kaikkialla, eikä kummoista filosofia ole tullut. Ehkä syy on kielessä tai sen taitamattomuudessa tai ajattelun rakenteessa. Mutta Sartre on jättänyt pysyvän kaipuun vapauteen ja sen pohdintaan, mitä on ihmisen vapaus tai mitä tarkoittaa, että ihminen on vapaa valitsemaan tapansa olla, mutta vastuussa siitä ja valinnoistaan. Voit valita itse elämäsi tarkoituksen ja mielen. Huimaa ja vaikeaa. Muistan lukeneeni kritiikin, jonka olen myös kirjannut, että eksistentialismi on olla-verbin taivutusta sen eri muodoissa. Joka tapauksessa Sartren avulla löysin Simone de Beauvoirin. Hän oli Sartren elämänkumppani, rakastettu ja kollega. Löysin myös Albert Camus´n, Sartren ystävän. Ja edelleen eksistentialistista ajattelua sivuavat suosikkini F. Kafkan ja F. Dostojevskin. Työhuoneessani ei olekaan kuvia perheestä, vaan seinällä Sartre ja Kafka muistuttavat minua elämän absurdiudesta ja ei-rationaalisuudesta. Mutta on lohdullista, että jotkut kiintymykset kestävät vuodesta toiseen ja ajatukset kestävät aikaa.

Miksi Pariisi

Olen jäänyt ”koukkuun” Pariisiin, kaupunkiin tai paikkaan, josta ensimmäiset maininnat löytyvät jo ajalta 52 eaa. Kaupungin historia on värikäs ja sisältää sekä kurjuutta että loistoa. Samoja ilmiöitä löytyy myös 2000 luvun Pariisista. Kaupunki on myös tänään täynnä ristiriitoja ja vastakohtia esimerkkinä voisi mainita vaikka Länsi- Pariisin kahdeksas kaupunginosa, johon sisältyy Champs-Elysées, Riemukaari ja presidentin palatsi, perinteiset tavaratalot kuten Le Printemps ja Galeries Lafaytte. Kaupunginosa on rakennuksiltaan vanhaa perinteistä Pariisia. Kahdeksannen kaupunginosan vastakohtana on seitsemäs kaupunginosa, joka on uusi ja rakennuksiltaan moderni La Dèfense. Se on Euroopan suurimpia bisnes- ja liikekeskuksia. La Dèfensessa sijaitsee muun muassa moderni riemukaari La Grand Arche ja kuuluisat Arevan konttorit. Arevahan on Suomessa tullut kuuluisaksi Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin rakennustöistä ja viivästyneistä toimituksista.

La Grand Arche

Galeries Lafayette jouluvalaistuksessa

Tämä kiintymykseni Ranskaan ja Pariisiin liittyy sellaisiin henkilöihin kun Jean-Paul Sartre, Simone de Beuvoire ja Albert Camus, joihin tutustuin jo lukioaikana. Kiintymys on kestänyt vuosia ja saanut vain uusia piirteitä.

Ranskalaista kulttuuria, kieltä ja Pariisilaista elämää

Blogini sisältö liittyy enimmäkseen Ranskaan, Pariisiin ja ranskankielen opiskeluun, ranskan matkoihin sekä ranskalaiseen kirjallisuuteen. Näistä enemmän blogissani silloin tällöin ja melko epäsäännöllisesti. Toisinaan kirjaan ajatuksia vain sivuten asioita, jotka liittyvä ranskalaisuuteen tai Pariisiin.