Minä ja Sartre

Tutustuin ranskalaiseen filosofiin Jean-Paul Sartreen jo lukiossa. Luin teokset Sanat ja Eksistentialismikin on humanismia ja Sartresta tuli pysyvästi yksi suosikkikirjailijoistani. Kerrotaan, että hän luki paljon ja siksi hänestä tuli filosofi. Itsekin olen lukenut koko ikäni ja paljon ja kaikkea ja kaikkialla, eikä kummoista filosofia ole tullut. Ehkä syy on kielessä tai sen taitamattomuudessa tai ajattelun rakenteessa. Mutta Sartre on jättänyt pysyvän kaipuun vapauteen ja sen pohdintaan, mitä on ihmisen vapaus tai mitä tarkoittaa, että ihminen on vapaa valitsemaan tapansa olla, mutta vastuussa siitä ja valinnoistaan. Voit valita itse elämäsi tarkoituksen ja mielen. Huimaa ja vaikeaa. Muistan lukeneeni kritiikin, jonka olen myös kirjannut, että eksistentialismi on olla-verbin taivutusta sen eri muodoissa. Joka tapauksessa Sartren avulla löysin Simone de Beauvoirin. Hän oli Sartren elämänkumppani, rakastettu ja kollega. Löysin myös Albert Camus´n, Sartren ystävän. Ja edelleen eksistentialistista ajattelua sivuavat suosikkini F. Kafkan ja F. Dostojevskin. Työhuoneessani ei olekaan kuvia perheestä, vaan seinällä Sartre ja Kafka muistuttavat minua elämän absurdiudesta ja ei-rationaalisuudesta. Mutta on lohdullista, että jotkut kiintymykset kestävät vuodesta toiseen ja ajatukset kestävät aikaa.